Abiturus herra on ja koulupoika renki...

Ylioppilas: ”Käteisellä maksaa puku siis?”

Räätäli: ”Seitsemänsataaviisikymmentä.”

Ylioppilas: ”Ja vähittäismaksulla?”

Räätäli: ”Tuhatviisisataa, mutta siinä tapauksessa tulee teidän maksaa puolet heti.” *

Ylioppilastutkintoon on sen historian aikana vaikuttanut taho jos toinenkin. Lautakunta, rehtorit, kansanedustajat, toimittajat, äidit, isät, opettajat, ministerit, korkeakoulujen edustajat ja hakkerit ovat vuoroin halunneet sanoa sanottavansa tutkinnon tilasta ja tulevaisuudesta. Usein on kuitenkin syytä kuunnella niitä, joita varten tutkinto järjestetään, sillä kirjoituksiin valmistautumisen henkiset haasteet tuntee parhaiten kokelas itse. Tutkinnon aiheuttamia tuntoja kuvailevat seuraavassa, 1930-luvulta peräisin olevassa haastattelussa nuoremmilleen Helsingin Normaalilyseon abiturientit eli abiturukset.

VIII. kl:sta kuuluu sanoinkuvaamaton meteli. Arvoisat abiturukset seisovat… tietenkin istuvat pulsiensa päällä. Ilo on ylimmillään, kuten tällaisilta koulunsa lopettavilta herroilta odottaa saattaakin.

Jyskyttävin sydämin uskallamme lähestyä luokkaa, sillä päätoimittajan kauhea uhkaus haastattelun hankkimisesta painaa hartioitamme kuin roomalainen ies vapaita germaaneja.

No niin, tuumasta toimeen! Tartumme luokan ovenripaan kuin hukkuva oljenkorteen ja astumme luokkaan, mutta sitä ei olisi pitänyt tehdä, sillä valtava huutoaalto oli heittää meidät ulos sieltä.

Päähämme oli päätoimittaja latonut pinon kaikenlaisia kysymyksiä, mutta kauheassa mielenliikutuksessa meni kaikki sekaisin, joten tehtävämme jäi hieman takapajulle. Asetimme koko luokalle yhteisen kysymyksen: tuntuuko hauskalta lopettaa koulunkäynti? Saimme meluavan vastauksen: ”Selvähän se! Kysy nyt vielä! Ulos kun ei tuollaista ymmärrä!” (Vastauksen kovuutta ja lujuutta todistaa se, että luokan lamput heiluivat kuin Galilein aikana Firenzen tuomiokirkon kruunut.)

Ryhdyimme yleiseen tai paremminkin yksityiseen haastatteluun. Ensinnä saimme käsiimme ent. konventin puheenjohtajan abiturus Sarasteen vähän ennen rukouksiin menoa. Istutimme haastateltavan penkille ja arv. abiturus ulosantoi seuraavan loogillisen vastauksen: ”Ensinnäkin se tuntuu jännittävältä. Aikaa menee runsaasti, kun täytyy istua kokeissa aina klo 5:een asti. Olo on muuten luokalla paljon helpompaa kuin muilla luokilla, johtuen tämä etupäässä siitä, että kaikki lukeminen on vanhan kertausta, ja kun on tullut muilla luokilla hyvin luettua, niin ei se enää tuota vaikeuksia.” - -

Abiturus Davidssonin tavoitimme välitunnille mentäessä. Arv. abiturus kuultuaan aikeemme yritti karata, mutta yli-inhimillisillä voimanponnistuksilla saimme hänet pidätetyksi ja vasta silloin suostui hän lausumaan seuraavat lyhyet, mutta sitä ytimekkäämmät sanat: ”Paljon olisi lukemista, mutta kun on abiturus, niin ei oikein ehdi!”

Abiturus Lahtisen saimme käsiimme välitunnilla ja esitettyämme yleishyödyllisen tarkoituksemme ja kysymyksemme ”Miltä tuntuu olla abiturus?”, hieroi arv. abiturus vasemman käden peukaloa oikean käden nimetöntä vastaan, kiinnitti katseensa Johanneksen kirkon torniin ja lausui: ”Ei oikein miltään. Kansa luulee sen olevan jotain erikoista, mutta ei se mitään erikoista ole. Nyt ei jouda minnekään, mutta ehkä sitten tenttien aikana. Paremman menestyksen naismaailmassa se ainakin takaa.”

Kysyimme asiaa myös abiturus Vesannolta, mutta mielipiteettömänä miehenä hän ainoastaan lausui seuraavat sanat: ”Onhan silloin ainakin tyttöjen suosiossa.” - -

Niin, ja sitten saimme käsiteltäväksi abiturus Salosen, koulumme moraalisen tuen ja turvan. Abiturus Salonen, huolimatta kiihkeästä luonteestaan (joka tulee näkyviin ennen kaikkea konventin kokouksissa), suhtautui melko lempeästi haastattelijaan ja suostui hyväntahtoisesti lausumaan seuraavat ikimuistettavat sanat:  - Niin! Abituruksena oli tuntuu hauskalta nyt, en tiedä sitten tenttien aikana. Kysymykseemme, viekö ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen paljon aikaa, siis yleensä, onko abituruksella paljonkin työtä kirjoituksiin valmistautuessaan, vastasi arv. abiturus: - Abituruksella on ehdottomasti eniten aikaa. On järjetöntä väittää, että abituruksella olisi paljon työtä! Se kaikki on aivan turhaa puhetta. Ainakin minä lasken vain herätyksien lukumäärää, en mitään muuta.”

Abiturus Saarenheimon, joka oli seuraava haastateltavamme, saimme käsiimme väliajalla, jolloin arv. abiturus käveli hartain askelin koulun pihamaalla (mittasi kai sitä viimeisiä kertoja). Esitimme kysymyksemme ja abiturus Saarenheimo tunnettuna shakkimiehenä lausuikin tavallista pitemmän haastattelun: - Abituruksena olo on yleensä vaikeaa. Työtä on paljon, mutta se työ, mitä abiturus suorittaa, tapahtuu useimmiten koulun ulkopuolella. Abituruksen koulutyö on sangen vähäistä. Kun ajatus ylioppilaskirjoituksista tulee elämän synkälle taivaalle tenttipelon maalaamana, on se tietenkin synkkä, mutta nyt on keksitty keino tätä ”tautia” vastaan. Keino on autosuggestio. Autosuggestio on keino, jolla pääsee sisäiseen varmuuteen kirjoitusten hyvästä onnistumisesta t.s. turha on lukea paljon, kun pääsee vähemmälläkin. (Suosittelemme keinoa muillekin. Se on todella hieno. ”Hullu paljon työtä tekee, viisas elää vähemmällä.”) - -

Haastattelija uskaltautuu tänne koko koulun nerojen kokoushuoneeseen ja esittää muutamille abituruksille kysymyksen: ”Miltä tuntuu olla abiturus”. Mieleemme jäi ainoastaan abiturus Valanteen vastaus, joka kuului: - Oikeastaan abituruksena olo on aika mukavaa, kun ei tarvitse mitään tehdä.

Kysymykseemme meneekö abiturus Valanteelta paljonkin aikaa kirjoituksiin valmistautumisessaan, vastasi arv. abiturus: - Oikeastaan ei aikaa nyt enää mene paljoakaan, sillä minä olen 14 v:n ajan valmistautunut niihin, niin että kyllä harjoitusta ja valmistautumista on ollut liikaakin.”

_{"Abiturus Herra on ja koulupoika renki..." Veikko N:o 6, 1936-1937.}

^{*Hyvät ehdot. Veikon joulunumero, 1943.}