Kevään 2021 ylioppilastutkinnon koepäivät
Kevään 2021 ylioppilastutkinto järjestetään 16.3.-7.4.2021.
Tutkintoon on ilmoittautunut noin 47 000 kokelasta, mikä on noin 4 000 enemmän kuin keväällä 2020. Ilmoittautumisia on noin 145 000 eri aineissa ja oppimäärissä, noin 11 000 enemmän kuin vuosi sitten. Luvussa ovat mukana sekä tutkintoa suorittavat kokelaat että sellaiset kokelaat, jotka uusivat hyväksyttyjä tai hylättyjä kokeita tai täydentävät tutkintoaan. Ylioppilastutkinnon kokeita järjestetään noin 400 lukiossa ja niiden toimipisteissä.
Keväällä 2021 on noin 28 000 ilmoittautumista hyväksytyn kokeen uusintaan ja noin 4 500 ilmoittautumista hylätyn kokeen uusintaan. Syksyn 2019 tutkinnosta alkaen lainsäädäntö on mahdollistanut aikaisempaa useampia uusimiskertoja. Uuden lainsäädännön mahdollistamia uusimisilmoittautumisia hyväksyttyyn kokeeseen on keväällä 2021 noin 7 700 ja hylättyyn kokeeseen noin 200. Tämän lisäksi ilmoittautumisiin ovat vaikuttaneet koronatilanne ja opiskelijavalinnan muutokset.
Kevään tutkinto järjestetään terveysturvallisesti
Kevään 2021 ylioppilastutkinto on jo kolmas tutkintokerta, joka järjestetään poikkeuksellisissa oloissa koronavirustilanteen vuoksi. Ylioppilastutkintolautakunta antaa lukioille ohjeita koejärjestelyistä, lähikontaktien vähentämisestä ja maskien käytöstä. Lautakunta muutti kevään 2021 koepäiviä niin, että kaksi reaalikoepäivää jaettiin neljäksi koepäiväksi ja matematiikan koepäivä kahdeksi koepäiväksi.
Ylioppilastutkintolautakunta seuraa koronavirustilannetta ja tekee yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa. Mahdollisissa tartunta- ja karanteenitilanteissa lukiot toimivat terveysviranomaisten ohjeiden mukaan.
"Kokelaiden on suositeltavaa välttää kontakteja ennen tutkintoa ja tutkinnon aikana. Tämä vähentää kokelaiden sairastumis- ja karanteeniriskiä", muistuttaa pääsihteeri Tiina Tähkä.
Digitaalisen ylioppilaskokeen järjestelyt
Ylioppilastutkinnon kokeet suoritetaan kannettavilla tietokoneilla. Kone voi olla joko kokelaan oma, lainattu tai lukion. Koetilanteessa tietokone käynnistetään USB-muistilta. USB-muistilla oleva käyttöjärjestelmä korvaa tietokoneen oman käyttöjärjestelmän kokeen ajaksi. Koneen oma käyttöjärjestelmä ja kovalevy säilyvät muuttumattomina kokeen aikana. Kokeen aikana kokelaiden tietokoneet ovat kytkettynä koetilan paikallisen tutkintoverkon kautta koetilan palvelimeen. Tutkintoverkosta ei ole yhteyttä koetilan ulkopuolisiin verkkoihin.
Kokelaan vastaukset tallentuvat jatkuvasti automaattisesti sekä koetilan palvelimelle että varapalvelimelle. Mahdollisessa ongelmatilanteessa kokelaalle voidaan esimerkiksi vaihtaa varakone, jotta kokelas voi jatkaa koetta siitä mihin jäi. Lautakunnan puhelinpäivystys neuvoo lukioita kaikissa kokeen järjestämiseen liittyvissä tilanteissa.
Liitteet ja lisätiedot
Kevään 2021 ylioppilastutkintoon ilmoittautuneet
Digitaalinen ylioppilastutkinto
- Haastattelut: pääsihteeri Tiina Tähkä, puh. 0295 338 201, tiina.tahka@ylioppilastutkinto.fi
- Ruotsinkieliset haastattelut: erityisasiantuntija Robin Lundell, puh. 0295 338 242, robin.lundell@ylioppilastutkinto.fi
- Tilastot: aktuaari Alex Hellsten, puh. 0295 338 225, alex.hellsten@ylioppilastutkinto.fi
- Muut yhteydenotot: lautakunta@ylioppilastutkinto.fi