Kevään ylioppilastutkinto alkaa 11.3. – ilmoittautumisia kokeisiin selvästi enemmän kuin vuosi sitten

Tiedote, Helsinki, 5.3.2025.

Kevään 2025 ylioppilastutkinto järjestetään 11.3.–28.3.2025. Tutkintoon on ilmoittautunut noin 48300 kokelasta, mikä on noin 2000 enemmän kuin keväällä 2024. Ilmoittautuneiden kokelaiden määrä on suurin aikajaksolla, jolloin vertailukelpoista dataa on ollut saatavilla eli vuodesta 2012 alkaen.

Apollo-hahmo, ylioppilaslakki, antiikkinen pylväs.
Kuva: Antti Heikkinen / Source.

Ilmoittautumisia eri aineissa ja oppimäärissä on noin 139800 eli noin 3100 enemmän kuin vuosi sitten. Luvuissa ovat mukana sekä tutkintoa suorittavat kokelaat että kokelaat, jotka uusivat hyväksyttyjä tai hylättyjä kokeita tai täydentävät tutkintoaan. 

“Ilmoittautuneiden määrän kasvu selittyy pääasiassa lukiota käyvien ikäluokkien koolla. Ikäluokat kasvavat vielä muutaman vuoden ajan ennen kuin suunta kääntyy”, kertoo Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Tiina Tähkä. 

Kokeiden uusintoihin ilmoittautumisten osuus kaikista ilmoittautumisista on vakiintunut muutaman edellisen kevään tasolle: noin 20 prosenttia kaikista ilmoittautumisista on joko hyväksytyn tai hylätyn kokeen uusintoja. Näistä noin 17 prosenttiyksikköä on hyväksytyn kokeen uusintoja. Keväällä uusitaan paljon esimerkiksi biologian, kemian ja englannin pitkän oppimäärän kokeita. 

Tutustu ilmoittautumistietoihin

Ylioppilastutkinto on vuosien saatossa vakiintunut tärkeäksi osaksi suomalaista koulutusjärjestelmää. Tutkintoa myös kehitetään jatkuvasti. Yksi lähivuosien suurista uudistuksista ovat taito- ja taideaineiden ylioppilaskokeet, jotka järjestetään ensimmäisen kerran syksyllä 2029. Tuolloin kokelas voi halutessaan valita kuvataiteen, liikunnan tai musiikin kokeen yhdeksi viidestä tutkintoonsa vaadittavasta kokeesta. Taito- ja taideaineiden ylioppilaskokeiden valmistelu on vasta alkuvaiheessa. Lautakunta tiedottaa valmistelun etenemisestä verkkosivuillaan. 

Liitteet ja lisätiedot 

Haastattelut: pääsihteeri Tiina Tähkä, puh. 0295 338 201, tiina.tahka@ylioppilastutkinto.fi 

Ruotsinkieliset haastattelut: erityisasiantuntija Robin Lundell, puh. 0295 338 242, robin.lundell@ylioppilastutkinto.fi 

Tilastot: aktuaari Alex Hellsten, puh. 0295 338 225, alex.hellsten@ylioppilastutkinto.fi 

Haluatko Ylioppilastutkintolautakunnan tiedotteet sähköpostiisi? Ilmoittaudu mediarekisteriin (mediarekisteriseloste, pdf): mikko.salmi@ylioppilastutkinto.fi.