Yleiset määräykset ja ohjeet, valvojan ohje ja alustavan arvostelun aikataulu kevään 2025 tutkintoa varten

Lautakunta on päivittänyt yleisiä määräyksiä ja ohjeita ja valvojan ohjetta kevään 2025 tutkintoa varten.

Kirjaimet Y, T ja L sekä Apollo-hahmo ja kaksi ihmishahmoa.
Kuva: Antti Heikkinen / Source.

Alustavan arvostelun valmiiksi merkitseminen

Kevään tutkinnon alustavan arvostelun aikataulu on nähtävillä lautakunnan verkkosivuilla osoitteessa www.ylioppilastutkinto.fi > Tutkinnon toimeenpano > Lukion ohjeet ja aikataulut > Kevään 2025 tutkinnon alustavan arvostelun aikataulu.

Lukion alustavaan arvosteluun käytettävissä oleva aika ei jatkossa enää perustu yksittäisille opettajille arvosteltavaksi annettujen kokelaiden suoritusten lukumäärään, vaan kevään 2025 tutkinnosta lähtien lukion on merkittävä valmiiksi vähintään 30 % vastausten alustavasta arvostelusta ensimmäiseen määräpäivään mennessä. Jos koesuorituksia on reaaliaineessa enintään 20 kokelaalta tai muussa aineessa enintään 40 kokelaalta, lautakunta suosittelee, että alustava arvostelu merkitään valmiiksi kokonaisuudessaan ensimmäiseen määräpäivään mennessä. 

Lautakunta laatii alustavan arvostelun aikataulun niin, että ensimmäinen määräpäivä on useimmissa kokeissa noin viiden työpäivän kuluttua ja toinen määräpäivä noin kahdentoista työpäivän kuluttua kokeesta. (ks. luku 1.7.2 Alustava arvostelu)

Koska lukioissa voi olla useita opettajia arvostelemassa saman kokeen koesuorituksia, lautakunnan on ollut hankalaa ennakoida ja seurata alustavan arvostelun aikataulujen toteutumista. Muutosten tavoitteena on selkeyttää, yhtenäistää ja sujuvoittaa arvosteluprosessia kokonaisuudessaan. 

Uutta tutkintopalvelussa: koepäiväkohtaiset osallistujalistat

Kevään 2025 tutkinnossa lukioille tulee mahdollisuus ladata koepäivän osallistujalista koetilan palvelimelle. Näin koejärjestelmä voi ohjata kokelasta suorittamaan juuri sen kokeen, johon hän on ilmoittautunut. Rehtori lataa koepäiväkohtaisen osallistujalistan lautakunnan tutkintopalvelusta samalla kun hän lataa koetehtävät. 

Ohjeet osallistujalistan käytöstä on päivitetty yleisten määräysten lukuihin 2.1.4, 2.3.2 ja 2.3.4 sekä valvojan ohjeen lukuihin 1.4, 1.7 ja lukuun Koejärjestelmään ja kokeeseen liittyvät tekniset ongelmat.

Muut yleisten määräysten ja ohjeiden keskeisimmät muutokset

- Luku 2.4.2 Esteellisen henkilön osallistuminen tutkinnon toimeenpanoon:  Täsmennetty sanamuotoa: Jos oma lähisukulainen osallistuu johonkin kokeeseen missä tahansa lukiossa, esteellinen henkilö ei lataa, käsittele tai pidä hallussaan minkään kokeen salattuja koetehtäviä, avainlukulistoja, purkukoodeja ja niihin liittyviä tiedostoja ja kirjekuoria.

- Luku 1.3.2 Muu kuin lukion opiskelija: Muualla kuin Suomessa suoritetun ammatillisen tutkinnon perusteella osallistumisoikeutta hakevan henkilön osalta poistettu vaatimus hankkia lausunto ulkomailla suoritetusta ammatillisesta tutkinnosta Opetushallitukselta. Rehtori ratkaisee osallistumisoikeutta koskevan asian ottaen huomioon eri maiden koulutusjärjestelmien väliset erot ja kouluvuosien kokonaislukumäärän.