”Rem tene, verba sequuntur” ja muita ohjeita kokelaille
Ylioppilastutkintolautakunta ohjeistaa virallisissa määräyksissään lukioita ylioppilaskirjoitusten järjestämisessä ja toimeenpanossa. Määräykset ovat tärkeä työkalu rehtoreille, koulusihteereille ja opettajille, joiden hartioilla painaa vastuu kirjoitusten käytännöntoteutuksesta kouluissa.
Vuonna 1945 lautakunta painatti oman ohjekirjasen kokelaille. Siinä asepalveluksensa keskellä kevään koitokseen valmistautuneita abiturientteja johdateltiin äidinkielen, reaalin ja matematiikan saloihin. Tarkoitus oli hieno, lopputulos vielä hienompi. Moni asia tutkinnossa on 70 vuoden aikana ehtinyt muuttua, mutta näissä neuvoissa on ytyä vielä vuonna 2017.
”Kuulee usein valitettavan, että tehtävät ovat vaikeusasteeltaan hyvin epätasaisia: muutamat perin helppoja, jokin taas muka niin vaikea, ettei kukaan ylioppilaskokelas voisi siitä kirjoittaa. Havainto on oikea, mutta johtopäätös väärä. Miesmuistiin ei tehtävien joukossa ole ollut sellaisia, jota kukaan kokelas ei olisi kirjoittanut. On paikallaan, että asiantuntijoilla ja lahjakkaammilla on tilaisuus vaikeanlaisessa tehtävässä näyttää mihin he pystyvät. Ns. helposta aineesta selviää kyllä välttävästi ja tyydyttävästi, mutta siitä on suhteellisen vaikea päästä kiitettävään: joutuu ainakin kilpailemaan satapäisen joukon kanssa. Niinpä kannattaa siis uhrata ensimmäinen neljännestunti kaikkien tehtävien tarkasteluun ja omien edellytysten punnitsemiseen, jotta lähtee oikealle uralle.”
”Hyvä on lyhyin iskulausein ja missä järjestyksessä tahansa merkitä paperille asiat, jotka valittu otsake tuo mieleen, ja vasta sitten ryhmittää ne jäsennykseksi aikajärjestystä, tärkeyttä, loogillista yhteenliittymistä yms. seikkoja silmälläpitäen. - - Sekin, joka pelkää jäsennyksen kahlitsevan henkensä lentoa, tekee viisaasti, jos laatii valmiista sepitelmästään jäsennyksen tarkistaakseen tulosta.”
”’Rem tene, verba sequuntur’ (pidä kiinni asiasta, sanat seuraavat), kuuluu vanha latinalainen tyylisääntö. Ohje on tulkittavissa myös siihen suuntaan, että kun asian tuntee, on helppoa löytää sille ilmaisu. Asiatietojen puutteesta johtuu useimmiten se toistelu, jankutus, paisuttelu ja epäaitous, mikä on tunnusomaista heikoille aineille. Muutamat luulevat nimittäin aineen parhaaksi ansioksi pituuden, ja kun ainekset eivät riitä, tarjotaan useita kertoja samaa ”lämmitettynä”. Voltaire, tunnettu ranskalainen tyylitaituri, päättää erään kirjeensä tähän tapaan: ’Suokaa anteeksi, että olen kirjoittanut pitkälti; minulla ei ole ollut aikaa kirjoittaa lyhyemmin.’ Tämä paradoksi sisältää varteenotettavan totuuden: lyhyesti ja keskitetysti kirjoittaminen vaatii enemmän harkintaa, ponnistusta ja siis myös aikaa kuin hatara ja hapuileva lavertelu.”
”Pahat kielet väittävät jonkun kokelaan puristaneen itsestään seuraavan vuodatuksen: ’Ajan hammas, joka kuivaa kaikki kyyneleet, on antava nurmen kasvaa niille haavoille, jotka tämä hallayö on iskenyt kansamme sydämeen.’ Tähän räikeään rumbaan, joka olkoon kaikille karkeana varoituksena ontuvasta kuvakielestä, on varmaan kerätty useiden yksilöiden, ellei suorastaan sukupolvien tyylilliset harha-askeleet.”
”Ei yksinkertainen selkeys mestariltakaan mainetta vie. Tietysti on myös kielteistä, henkisestä köyhyydestä ja kitukasvuisuudesta johtuvaa yksinkertaisuutta, mutta lennokkainkaan aineenkirjoittaja ei välttämättä joudu huonoon seuraan, jos pyrkii yksinkertaisen selkeään sanontaan.”
”Parin kolmen välimerkin puuttuminen menee vakavammitta seurauksitta – ihminen on unohtava ja erehtyvä –, mutta lennokkainkaan esitys ei pelasta laatijaansa i:ltä, jos hän ei näytä käytännössä tuntevan välimerkittämisen pääsääntöjä. Niiden hallitseminen kuuluu sivistyksen alkeisiin.”
”Vastausta laadittaessa on tarkoin pidettävä mielessä, mitä kysymys sisältää, eikä poikettava syrjäpoluille. Kaikkien aineryhmien piirissä tulee pyrkiä hyvään jäsentelyyn, mahdollisimman suureen asiallisuuteen ja lyhyyteen. Vastauksen yletön laajuus, milloin se on saavutettu vähäpätöisiä sivuseikkoja käsittelemällä ja paisuttamalla tai esityksen tarpeettomalla monisanaisuudella, alentaa suoranaisesti vastauksen arvoa. Tietysti tehtävän luonne lähinnä määrää vastauksen pituuden- - . Toisaalta voi kysymyksien joukossa olla sellaisia, joista oppikirjoissa on vain lyhyt esitys tai mainintoja eri kohdissa. Silloin on yleensä kyseessä tehtävä, jonka tyydyttävään suoritukseen eivät riitä oppikirjasta saadut tiedot sellaisinaan, vaan kokelaalta vaaditaan kykyä tietojensa itsenäiseen sovellutukseen; vastauksen pituus ja arvo riippuvat tällöin lähinnä oppilaan omasta ajattelukyvystä.”
”Matematiikan opiskelu vaatii alkeisasteellakin keskitettyä työtä. - - Matematiikan opiskelussa on harjoittelulla tärkeä osa, sillä vasta harjoittelemisessa kehittyy taito soveltaa monipuolisesti teoreettisia tietoja. Kun koko koulukurssi on omaksuttu, on laskettava harjoitustehtäviä sadoittain. Viime vuosikymmeninä annetut ylioppilastehtävät ovat hyvin soveliaita tähän tarkoitukseen. Tällöin ei ole tyydyttävä vain ratkaisun hahmottelemiseen tai yhtälöiden johtamiseen, vaan tehtävät on yleensä suoritettava loppuun asti. Siten kehittyy nimittäin myöskin laskusuoritusten nopeus ja varmuus, mikä on suureksi avuksi mm. myöskin matematiikan kokeessa.”
”Saatuja tuloksia on mikäli mahdollista (sijoituksen tai tarkan piirustuksen avulla) tarkastettava sekä arvosteltava todennäköisyytensä ja mahdollisuuteensa nähden. Silloin ei jouduttaisi kokeissa näkemään sellaisia vastauksia, kuin esim. että junan kulkuaika on vähentynyt 150 % tai että ympyrään piirretyn kolmion ala on ympyrän alaa suurempi.”
”Itse kokeessa on vältettävä kaikkea hätäilyä. - - Tehtävien suorituksessa on pyrittävä täsmälliseen esitykseen ja täydellisiin vastauksiin. - - Matematiikan kokeessa jokainen pyrkiköön käyttämään tehokkaasti aikaansa loppuun asti.”
